26.12.2012

Menolippu

Joulu oli ja meni. Töissä tullut oltua kaikki päivät ja iltaisin voinut hieman nauttia joulutunnelmasta. Lahjoja tuli jonkin verran ja voin sanoa että kaikkiin olin todella tyytyväinen ja kaikki on tarpeellisia :) Zack osasi tänä vuonna avata omat paketit aivan itse ja kun vauhtiin pääsi, niin näytti siltä et ois jo munkin paketit auennut samalla reissulla :D jouluruokaa on mätätty enemmän kuin liikaa, mut onneksi joulu on vain kerran vuodessa :)
Tällä hetkellä kaipaan menolippua pois tästä kylästä. Tuntuu jotenki painostavalta olla täällä. Ja ne joiden tulisi tukea mua, ni jaksaa pikemminkin enemmän lytätä mut vaan alas. Juuri ku koitan kaikki saada kuntoon ja muutenkaan järin helppoa ei ole tässä ollut. No perjantaina töiden jälkeen tämä tytteli lähtee raisioon/Naantaliin tuulettumaan viikonlopuksi :) Tarkotus on varmaa vaa hengailla ja sit jompana kumpana päivänä kaataa hieman holillista juomaa kurkusta alas :D ( vergi pullo odottaa noutajaansa ja tietysti sen juojaa ;) )
Kaipa mä painun tästä untenmaille kera jonkun sarjan, johon voi hyvillä mielin nukahtaa :) hyvää yötä! <3









19.12.2012

Möh

Huh hei! Nyt ku pääsin kehumaan miten mukavaa on kirjoitella tätä puhelimella, niin kuinka ollakaan mokkula sanoi itsensä irti ja nyt sitten saan käyttää tätä iPhonea et saan tänne ees hiukan kirjotelluksi :) ei sen puoleen et ei mua haittaa,mut harmittaa ku ei saa koneella katsottua mitään väliin jääneitä ohjelmia tai mitään muutakaan.
Loma alkoi nyt sitten koulusta tänään.
Olin tos päivän mutsin luona missä zack nyt asustelee väliaikaisesti siihen asti, että saan taas elämäni kuntoon. On se mun karvainen otuskin muuttunut koulutusten myötä ja nyt rupeaa olemaan käyttäytyminen kohdillaan ja eroahdistus selätetty.
Tulin tos illalla vasta kotiin ja innostuin laittamaan vessassakin tavarat järjestykseen ja siivosin vessan. Huomen aamulla kun herään ni on aika tiskata ikuisuuden vanhat tiskit... Onneks ne ei ole pahassa kunnossa,ku huuhtelen aina kaikki astiat ennen ku jätän lavuaariin odottamaan pesua. On sit mukavampi tiskata ku ei ole mitään jämähtänyt astioihin kiinni :)
Ja jestas en ole sisäistänyt et joulu on iha just ja mul on kaikki lahjat viel ostamati (lukuun ottamatta, että ystäväni N:n lahjan olen ostanut). Kämppääkään ei ole mihinkään joulukuntoon tosiaan laitettu :D
Nyt jatkan tv:n möllöttämistä ja tekstailua ihmisten kanssa.
Hyvää yötä! <3



17.12.2012

Kotona taas

Heissan! Palasin tossa illalla takaisin raumalle ja huomenna sitten tosiaan kouluun aamulla. Unirytmi on aivan sekaisin, ku täs on ollu simmosta et aina iltaisin rupee ahdistaa ja sit nukahdan vasta tossa kolmen pintaan yöllä... Ohimenevää se varmasti vain on.
Ja hei niin kokeilen ensi kertaa elämässäni tätä bloggaamista puhelimella ja voin kertoa et ihmeen helppoa ja mukavasta tämä on.
Lomakin alkaa koulusta tiistaina ja sit kerkeen pari päivää lomasta nauttia ja sit menenkin jo töihin.
Viikonloppuna ei oikeestaan mitään erikoista sattunut, paitsi että perjantaina sitten repsahdin hiukan alkoholia nauttimaan ja yllättäen 1.5 vergi pulloa oli tyhjälteen ja lauantai meni lähinnä krapulassa.
Niin ja se on jäänyt mainitsematta kun en ole tänne kirjoitellut, että olen asunut heinäkuusta asti yksin. Kämppä on simmonen 38 neliöinen yksiö med sauna ja patio :)
Mut ei täs nyt muuta, joten hyvät yöt kaikille! :)



12.12.2012

Lost

Heippa, en ookkaan pitkään aikaan kirjotellu tänne yhtään mitään, mut totesin et nyt ois ehkä aika ruveta purkamaan taas tunteita ja mieltä tänne. On nimittäin sattunu kaiken näköstä tässä viime aikoina...
No aloitetaan jostain: viidessä viikossa olen menettänyt mun elämästä paljon... Nimittäin mun ja J:n kahden ja puolen vuoden suhde kaatui mun takia. Nyt ero on lopullista, J:llä on jo uusi. Hylkäsin kaiken ja jäin Naantalin ja Raision suuntaan. Jouduin sairaslomalle loppuun palamisen takia kuukaudeksi. Zack jäi Äidin luo Raumalle. Sotkin elämäni totaalisesti. Mun valmistuminen luultavasti siirtyy koska multa jäi nyt kokonainen työssäoppiminen välistä.
En tiedä, ku nyt ei pääs juokse oikein mitään ja on vaikee saada niitä ajatuksia tuotua esille tänne blogiin tässä mielentilassa.
Jos positiivisuutta koitetaan hakea ni olen tutustunut uusiin aivan mahtaviin ihmisiin täällä. Ja tän sairasloman aikana olen saanut rauhassa levätä ja ajatella. Oli odotettavissa et jossain kohtii palan loppuun ku neljä työpaikkaa ja opiskelutki vielä.
Mut joo mä lähden nyt hetkeks tuulettuun jos sais vähä päätä selvitettyä, joten hyvät illan jatkot teille! <3

7.5.2012

Viskibasso

Mielenkiintoista, mulla on nyt sitten neljän päivän sairasloma. Ääni on sellainen seksikäs viskibasso ja selässä on lihastulehdus. Siitepölyallergiaa myös liikkeellä. Lääkkeisiin upposi tänään semmoiset komeat 80e niin että hurahti.

Nyt edellisiin päiviin: vappu. Se meni niin lujaa et oli viel seuraavanakin päivänä krapula kello 23. Kivaa oli kyllä, terasseilla pyörisin ja baareissa tuli käytyä :)
Vkl:perjantaina olin taas viihteellä baareissa ja katoin suomen pelin. Lauantaina olin grillijuhlissa ja baarikierroksella. Eilen tulin myöhemmin illalla Raumalle.

Sain muuten myös reseptin tupakan lopettamiseen, sellainen lääkkeellinen mikä kestää 3kk. Siinä syödään pillereitä ja ne vie mielihalutkin tupakkaan pois. Ainut miinus siinä kuulosti olevan se et se maksaa lähes 300e koko setti... No mulla on vuosi aikaa miettiä haenko sitä juttua apteekista vaiko en.

Ei mulla nyt oo kyllä oikein muuta.
Joten hyvät illat kaikille! :)

29.4.2012

Sunnuntai fiilistelyä

Heipsan!


En sitten eilen uskaltautunut koko päätä kerralla vetämään sillä värinpoistolla, joten raidoitin sitten päätäni. Omasta mielestäni on ihan kivan näköinen ja olen tyytyväinen tulokseen.

Tulos on kutakuinkin tämä, tietysti kuva hieman hämää tulosta




















Päätin nyt sitten samalla kuvaillessani räpsäistä otoksen siitä tatsasta, joka on vielä kesken. Ja tällä tatuoinnilla on merkitys, vaikka jotkut varmaan luulettekin että noita karppeja löytyy kaikilta ihmisiltä.



Kun olin Zackin ja Äidin kanssa ulkoilemassa niin innostuin muutenkin kuvailemaan "ahh tätä niin ihanaa tuppukylää". Piristi kyllä oloa tuo kuvailu ja raitis ulkoilma :)






Oli aika kuvapainoitteinen postaus, mut kerrankin näin :) !

Hyvät sunnuntait kaikille!!

28.4.2012

Voiko ihmistä ahdistaa niinkin pieni asia, kuin viettää viikonloppu kotona raumalla?!
- Mua ilmeisesti voi... tuntuu et ei ole minkään näköitä tekemistä ja kaikki muut tekee tälläkin hetkellä jotain kivaa Tku- Naantali suunnassa, mutta minäpä istun himassa.

Sain myös uuden stressin aiheen nimittäin mun hiukset: ne on nyt mustat ja punertavat tyvestä päin. Parturi ei suostu vaalentamaan mun hiuksiani, koska se veisi koko päivän ja minullahan kun ei ole rahaa maksaa 300e hiuksista kun haluan tän värin pois ja uuden tilalle. Ostin nyt sit värinpoisto purkin ja kuumottelee onko se tulos sitten kusen keltainen ja oranssi? En tiiä uskallanko tehdä sitä ollenkaan. Sen jälkeen ois tosin helppo mennä parturiin ja heittää uusi haluama väri päähän, mutta mun aika on vasta 28.6, kun parturini on hieman suosittu ja varasin tosiaan ajan jo tammikuussa :D

Kuva googlesta ja ostin juuri kyseisen värinpoistopaketin
Positiivista on että Zack on hyvin jo paranemaan päin ja tuntuu että vauhtia riittää, vaikka vielä pitäs mennä monta päivää hissukseen. Kauluri on todettu todella ärsyttäväksi ainakin Zackin mielestä. Tosin miettisin et miten ite reagoisin jos mut nukutettais ja seuraavaks heräisin joku kauluri päässä :D
Tupakkaa on enää lähipäivinä palanut sen 3-4 per pv, joten ehkä vielä jonain päivänä onnistun lopettamaan. Keuhkot rupee sanomaan seis kun näköjään tulehdusta pukkaa vähän väliä.
Vappua pääsen viettämään maanantaina jo Naantaliin, kun Zack on jo noin hyvässä kunnossa ja äiti tahtoo olla koiran vahtina.

Tatuointia on nyt korjattu ihan liikkeessä, mutta on vielä kesken. Laitan kuvaa vasta sitten kun se on täysin valmis :) Ylettyy nyt ranteesta käsitaipeeseen asti ja peitekuva tehtiin päälle. Väriä vielä ja loppu hiomista, niin tulos on täydellinen!

Eipä mulla kai muuta tänään :)

26.4.2012

I`m back

Olen nyt sitten päättänyt palata tänne takaisin, kun on taas aikaa ja mielenkiintoa riittää :)

Mulla alkoi tänään kuntoutusjakson työharjoittelu, mutta se ei edes kunnolla jännittänyt mua, vaan se et mun pikku Zackilta lähti tänään pallit... se on nyt kovin surkean oloinen ja kivuissaan ulisee. Saan antaa vasta  illalla Zackille kipulääkkeet, kun se on kunnolla tolkuissaan ja pystyy nielemään kunnolla.

Sain Itselleni koko kesäksi kesätöitä vanhainkodista. Ens vuonna alkaa sitten mulla jo koulutusohjelmatkin ja sit jo valmistunkin 2013, hui kun aika menee nopiaa! Viime kirjoitus kerrasta onkin tapahtunut paljon asioita ja paljon on jutut muuttuneet. Voin niistä kertoa sitten joku postauksessa kunnolla :)

Illan jatkoja kaikille ja tarkotus on nyt kunnolla ruveta kirjottaan tätä! :)