24.10.2011

Ohhoh onpas aika taas menny nopeesti ja tajusin just etten oo kirjotellu tänne taaskaan pidempään aikaan...
Täs on kerinnyt sattumaan vaikka mitä ja ehkä se onkin osa syy etten ole pahemmin kirjoitellut tänne.

Mm. mun kissa otti pienet hatkat tossa edellis viikonloppuna ja olin aivan paniikissa ja vihainen sille ketä ikinä sitten jättikään meidän ulko-oven auki lähtiessään. Mutta onnekseni kissa löytyi neljän päivän jälkeen ja olosuhteisiin nähden missä oli ollut niin voi iha hyvin ja nyt on jo taas oma itsensä. Aivan ja mun puhelinki otti jo kerran hatkat mutta se oli inhimillinen vahinko  :D. 

Varasin viime viikolla itselleni tatuoinnin korjausajan ja se on nyt sitten tällä tai ensi viikolla ilmeisesti ja olen yllättynyt itsekkin sillä olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja nappaillut hienolla iPhonellani kuvia vähän kaikesta. Ja tatuoinnistakin olen nyt sitten kuvan ottanut, joten olkaa valmiita järkyttymään kun postauksen perään laitan kuvan siitä... :o

Mulla olisi muuten kuvia tämänkin päivän meikistä ja hiuksista (IHME!), mutta olen nyt laiska enkä jaksa siirtää niitä koneelle koska mulla on nyt jo muutamaan otteeseen käynyt niin että puhelimeni on koneella synkronoinut itsensä ja näin kaikki lataamani jutut ovat hävinneet tai lakanneet toimimasta, siispä odotan että raka kultani tulee neuvomaan minua avutonta kuinka saan sen niin, ettei se synkronoi itseään :D.

Eilen mulla oli illalla joku ihme angsti päällä ja otin vielä äidin kanssa myös yhteen rajusti... Olen niin valmis jo pakkaamaan kamani ja muuttamaan omaan asuntoon kunnes muutan kokonaan turkuun.  Hermot ei vaan yksinkertaisesti kestä.

Ja nyt kuvia näin loppuun:
  
Tatuointi :D


         Läheisen haudalta


                                Mun ja Juuson uusi auto joka on oikeasti harmaa valo hiukan väärentää kuvassa







3.10.2011

My few days

Nyt en muutamaan päivään ole kirjoitellut, ku tuli vähän työreissailtua Salossa ja Liedossa. Neljän päivän sisään painoin menemään 45.5h... Eilen oli sen mukainen fiiliski ku pääs kotii, jalat särki ja ääni oli menny todellisesti, onneks tänää oli jo parempi. Mut nautin kyl tosta mun työstä, vaikka se tosi raskasta onkin.

Ja mä en voi käsittää mikä nyt sit mun kurkussa on, nimittäin jouduin viime viikon keskiviikkona menemään illalla päivystykseen kun en ollenkaan pystynyt nielemään ja särki vaan jumalattomasti... Labrakokeissa ei todettu mitään bakteeria ja silti tää kurkku pahenee päivä päivältä. En mä oikeen nyt voi kotiinkaan jäädä ku täs on kaiken näköistä mukavaa tiedossa. Voispa vaan joku kertoo mikä mun kurkkua vaivaa.

Synttärit meni viime torstaina töitä tehdessä. Torstai aamulla ennen Saloon lähtöä sain äidiltä alkajaislahjaksi kaksi sukkaparia ja sateenvarjon ja kun lauantaina tulin yöksi kotiin ennen Lietoon menoa, niin sain mustan Jet Set kellon sellaisen mustan.  Nyt sit täl viikol kai jotkut sukulaiset tulee kakkukahville ja kai jotain lahjojakin sit saan. Juusolta saan nyt sit kai sen Iphone 4, jeiii! <3 :)

Ja ne ripsenpidennykset tuli nyt viime keskiviikkona ja arvatkaa vaan kuka on ollut taas laiska tai sitten kiireinen, ni en ole kuvia koneelle saanut... No ehkä parempi kun en ole oikein edustuskunnossa mun pienen kipeyden takia.

Hetki sitten meinasin lähteä hiukan mökille Zackia juoksuttamaan, mut sit tossa pihalla tulikin Zackin koirakaveri meidän naapurista vastaan ja olinkin siinä sitten melkein tunnin kun koirat painoi menemään meidän tossa nurmikko alueella. Nyt Zack on ihan kuitti nukkuu tossa mun jalkojen alla.

Mut kai mä tästä siirryn koulutehtävän pariin ja sitte hiukan datausta ja telkkua ja jos vaik jossain vaihees nukkumaankin :)

See ya ! <3




26.9.2011

Kuulumisia

Huoh... Olen edelleen todella kipeä. Oloni helpotti jo perjantaina hieman, mutta nyt tuntuu että se on taas vain pahentunut päivä päivältä. Kurkkuni ainakin on kipeämpi koko ajan vain enemmän.

Kylpyläreissu onnitui hienosti ja saatiin nauttia Juuson kanssa oikein kunnolla. Kolme kertaa käytiin uimassa, mutta totesin harmikseni et siel ei juurikaa mitää lämpimiä altaita ollu ja jouduttiinki ravaamaan saunassa useampaan otteeseen. Ruuat syötiin meidän huoneessa ja sit kateltii leffoja :)) <3.

Muhun on selkeesti iskeny laiskuus tai on aina ollut tän suhteen nimittäin voin kuvailla kameralla vaikka joka päivä mut en saa kuvia ikinä koneelle asti... -.-  Ehkä mun ois aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja toimia.

Mut meen nyt katto salkkareita, joten see ya! :)

Kuva googlesta -->






22.9.2011

Edellis yönä tulinkin oikein kunnolla sitten kipeeksi. Kuume oli eilen aamulla lähes 38 astetta ja kurkku niin kipeä että nieleminen tekee pahaa. Silmät rupeaa olemaan jo kunnossa, onneksi :).
En päässyt nyt sitten lähtemään työreissulle Tammisaareen, mut ei sille voi mitään.

Sain pomolta lahjakortin ripsien pidennykseen ja jos olen huomenna jo toiminta kunnossa, niin voisin mennä ne laitatuttamaan, siistiä! ;)

Muuten mulla onkin kaikki asiat järjestyksessä ja mieli korkealla.  Ja ensi viikolla onkin mun synttärit!! Ainut lahjatoive on Iphone 4 ja olen aika varma että voisin sen jopa saada, koska siihen lahjaan osallistuisi useampi ihminen.

Yli huomenna jo kylpylään! Pääsen vihdoin rentoutumaan ja nauttimaan ajasta kullan kanssa <3  

Menen nyt jatkamaan parantumista peiton alle, kera lämpimän teen <3




20.9.2011

Normipäivä

Heijssan!

Tää on taas niitä päiviä et ei kauheesti ilovoltteja heitellä.
Viime yönä mulla puhkes jostain kumman syystä silmätulehdus... Silmät ovat nyt raikuvan punaiset ja näytän siltä ku oisin itkeny pari päivää putkeen.

Zack nyt sitten muutti raumalle mun ja äidin luokse siksi aikaa kun vielä asun kotona. Tänään hieman pelotti lähteä kouluun, kun en osannut laittaa äidin viritelmää meidän ulko-oven eteen ja Zack nyt sitten ylettyy kahvaan ja meidän uuteen oveen (3000e). Zack on ennenkin päässyt ulko-ovesta ulos ja karannut omille matkoilleen. Siitä ei ole kun kaksi viikkoa kun joku tuli Juusoa vastaan meidän koiran kanssa ja kertoi että hän löysi sen ulkoa ja päätti kiertää lähiympäristöä, jospa omistaja löytyisi... Ei kiva!! Nyt sitten jännitän onko koira kotona kun itse pääsen kotiin :((.

Otin tänään itseäni niskasta kiinni ja sein melkein kokonaan yhden koulutehtävän tehtyä. Me ollaan sitä tunneilla ennenkin tehty ja arvatkaahan kuka ei ole pystynyt keskittymään ja istunut siis useita tunteja vain facebookissa? -Minä :D.

Nyt odotan kovasti ensi viikonloppua, sillä pääsen vihdoin karibian kylpylään. Siis meidänhän piti Juuson kanssa mennä sinne nyt viime viikonloppuna, mutta sainkin työkeikan ja päätin ottaa sen vastaan, koska eihän raha ikinä pahitteeksi ole.

Huomenna lähdenkin taas työreissulle Tammisaareen, jäiks pitäis osata hiukan puhua ruotsiakin ;)).

Jatkan taas koulupäivääni ja koitan jatkossa kirjoitella enemmän!
Hyvät päivät kaikille! :)


31.8.2011

Jiihaa!

Oon ylpeä ittestäni sillä olen viikon aikana saanut vaikka mitä aikaiseksi jonka hyvästä en ole tännekkään kerinnyt kirjottelemaan. Elikkä olen edelleen jatkanut itseni rääkkäämistä salilla ja muutenki urheilemalla, ostin myös kymppikortin salille!

Varasin myös mulle ja Juusolle yön karibian kylpylästä ja mennää tossa syykuun puolessa välissä suunnilleen. Yllätyin positiivisesti, kun yö ei ollutkaan kuin 148e, oikeasti. Olin odottanu jotai paljon kalliimpaa, mut ei se mua ollenkaa haittaa vaikka halvemmalla päästään.

Olen koittanut panostaa kouluunkin täysillä... no ainakin olen kaikilla tunneilla ollut! :D

Edellis päivänä pistin H&M tilauksenkin netissä menemään, sieltä ainakin pitäisi tulla: mustat farkut (9.95e), neule (3.45e), syväpuhdistava kasvonaamio (1.95), minni tyynyliinan (en muista hintaa), tuubikaulahuivin (5.95e) ja pari ihanaa käsipyyhettä ( 7.95). Kuvia tulee saletisti kun se paketi vaan postiin ilmestyypi :).
Cdon:ista tilaan tänään sinkkuelämää 1 tuottiksen, 21 jump street 1 tuottiksen ja carrien nuoruusvuodet kirjan.


Olenkin sitte koko viikonlopun töissä... mut rahaa tulee ja on kivaa juttu seuraa ettei joudu ihan yksinään olemaan :).

Nyt menen ottamaan päikkärit et öpyä! <3




22.8.2011

Hellurei ja hellät tunteet

No aloitampas tänään valittamalla siitä et mulla ei ole yhden yhtäkään tupakkaa eikä ole sen puoleen rahaakaan. Olin nii päättänyt säästellä askia ja eikös vain sain tänään klo 16 mennessä palamaan n. 10 savuketta... vitutuksen huipennus! En sitten tainnutkaan onnistua vähentämään tupakanpolttoani tai onnistuin väliaikaisesti, kunnes tuli taas komplikaatioita. (kuvat on googlesta)


Mutta tänään on ollut myös hyvä päivä, vaikka edellinen asia nyt päätä rasittaakin. Nimittäin meillä alkoi koulussa sovellettu itsenäinen liikunta ja olin ensin että voi ei ei tästä tule yhtään mitään, mutta nyt sainkin itseäni motivoitua. Eli siis kerron tästä hieman lisää: neljän viikon aikana tulen liikkumaan n. 3krt viikossa ja parin tunnin keikkoja. Ne merkataan liikuntapäiväkirjaan jonka joku todistaja kuittaa. Inostuttiin ja mentiin jo tänään E:n ja S:n kanssa kuntosalille. Päätin oikein rääkätä itseäni ja tein juoksumatolla lämmittelyn, juoksin juoksumatolla kuntotestin, ajoin sellaisen kuntopyörän kanssa, treenasin selkä-, jalkalihaksia ja vatsalihaksia. Lopuksi tietty venyttelin. Hommataan E:n kanssa nyt kymppikortti kuntosalille, vaikka tavoitteena on kokeilla myös muita lajeja. Huomenna vai ylihuomenna mennään sauvakävelemään :). Im happy!!


Sitten olin vielä tänään pari tuntia yhden tärkeän ystäväni kanssa. Oli ihan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa, vaikka tuntui että aika loppui silti kesken. Toivon että tultaisiin näkemään enemmän nyt kun olen taas raumalla.


Nyt mua on alkanut houkuttelemaan yksin muuttaminen ja kunnolla itsenäistyminen. Tuntuu vaan että äiti ei päästä irti. Sillä on kaiken maailman "uhkauksia", jos muutan. Ei mitään vakavaa, mutta mm. en maksa ajokorttiasi, et pääse kosmetologikouluun, et saa rahaa jnejne. 
Tajuaisi jo et joskus on pakko päästää irti. Tultiin kesälläkin paljon paremmin toimeen kun ei nähty niin usein.
Ja olen myös saanut töitä niin mulla ois varaa elättää itseni täysin ja vielä kustantaa Zackikin. 
No katsotaan miten käy. 
 En valittais jos tollaisen kämpän saisin--->
<3 :)


Hyvät illat kaikille!




 

19.8.2011

Möksäilyä

Tänään kouluu oli vaan puol kahteentoista ja sit lähdinkin heti jo turkuun S:n äidin kyydillä.

Kohta lähdetään mökille nauttimaan viikonlopusta kaveripariskuntien kanssa. Grillaillaan,uidaan, saunotaan, hengaillaan ja nautitaan alkomahomolista.

Huomenna poistutaan mökiltä siksi aikaa että menemme Juuson isän häihin ja käymään juuson äidin synttäreillä.
Mietityttää hiukan ku sen vaimo on adventisti, ni onkohan niillä joku etiketti tavallaan et minkä väristä pitäis pukea häihin päälle. Itsellä on musta mekko, turkoosi bolero ja pienikorkoiset korkokengät (mustat). Kävipä myös mielessäni että voinko oman rippiristin pitää kaulassa kun se on tuossa kaulassa mulla ollut siitä asti kun pari vuotta sitten ripiltä pääsin. No kai nää asiat on selvitettävissä jostain netin syövereistä.

Hyvät viikonloput kaikille ja kuvia tulee tänne mökkireissusta, jos niitä muistetaan ottaa! :))
                            (Kuvat googlesta)




16.8.2011

Miss u

Lähdin tänää aamulla Turusta kohti Raumaa kouluun. Jo eilen illalla puhuin Juuson kanssa et kuinka paljon tulen sitä kaipaamaan ku koko kesä oltiin kimpassa 24/7. Nyt olo on vaan kahta kauheampi ja tupakatkin uhkaa loppua. Haluan takaisin murun viereen turvaan ja tuttuun arkeen. I miss u darling </3 im all alone and i need u now...
Äiti on ollu ihan supermahtava ja osti kaikkee kivaa syömistä meille nyt viikoksi.
Lukkari joka saatii ni on ihan jees, ei ainakaan viel mitää kauheeta fiilistä. Sain tehtyä rästitehtäviäkin jotka on jääny viime lukuvuodelt :)) enää yks tehtävä puuttuu.Huomen ois sit 12.15 kouluu, not bad at all.

Kai mä ite hyppään leffan pariin ja rupeen sitte nukkumaan jos saan nukutuksi.
Öitä! <3

                                                        Kuva googlesta                 




12.8.2011

Funny day

Tänää on ollu aika monimutkainen päivä. Heräsin jälkeen yhdentoista ja Zack oli hajottanu lasin ja pelkäsin jo et se on mennyt syömään lasin siruja, mut onneks ei. Pian sen jälkeen V ilmestyikin meille ja odotettiin että Juuso pääsee töistä ja lähdetään katsomaan asuntoa, mut se meni puihin kun V:n äiti rupes kiristää et auto lähtee pois jos se laittaa nimen paperiin. V kuitenkin ehkä saa muuttaa meidän tän hetkiseen asuntoon mikä on ihan kauhee. 

Kävin eilen tekees rikosilmotuksen siitä naisesta ja kaikki meni hyvin ja asiaa lähdetään ajaan kun se jo uhkailikin. Sille vaaditaan rangaistusta ja vaatteiden palautusta, mut ei siitä sen enempää. Toi nyt oli kevyt pintaraapaisu tuohon tilanteeseen.

Nyt olen Nellan luona ja jutellaan iha kaikesta. My best friend <3. Ei ollakkaan päästy pitkään aikaan juttelemaan kunnolla ja rauhassa ja vielä niin et molemmat on selvin päin. 

Ja huomiseks tulikin työkeikka mynämäen markkinoille, mut viel kaihertaa se et mistä saan bensarahaa et pääsen sinne. No kuitenkin mahtavaa päästä hiukan töihin!

Kuvat ovat sitten tosiaan yli vuoden vanhoja ja muutama aika läpällä :DD.



 Ja toi puhelin tosiaan toimii noin vieläkin-->



Meen nyt jatkamaan Nellan kanssa ku Nellakin on pian saanut siivouksensa tehtyä. :))

Hyvät viikonloput KAIKILLE!! <3

9.8.2011

Ei mulla oikeen ole mitään järkevää kirjotettavaa tällä kertaa, ku ei oikeestaan mitää oo tapahtunu. 
Tänään illalla lähden raumalle vielä ja turkuun palaan huomenna kahdelta.

Mua ärsyttää ihmiset jotka lainaa tavaroita/vaatteita ja sit ei suostu palauttaan... Huomenna meen kyttikselle tekemään ilmotuksen, ku mun toppi varastettiin meiltä, mun takki on ollu pian pari kuukautta samoin kengät ja yks toinen toppi kadoksissa. Kaikki tää yks ämmä on nyysiny ja ku ei hyvällä palauteta, ni sitte pahalla.


Sit pistettiin toiveena et sais kissoista kuvia ni tässä pari:
(Kuvat eivät ole kovin uusia, kun en ole paljoa kuvaillut uudella kämpällä ja tuskin kuvaankaan kunnes päästään pian muuttamaan pois täältä!)
                                                                                                      Ulle joka on nykyään sohvaperuna <3
                                                                                                                          Dramaqueen Ninni <3
 Ninni ja Ulle yhdessä
 Rakastan!!! <3










Ärsyttää kun tää jotenki siirtää aina julkaisun jälkeen nää mun kuvateksit päin vittua, mut ihan sama koittakaa saada ees jotain selkoa! :))

1.8.2011

Päivän fiilis

Tänään vaikka heräsinkin vasta hiukan ennen yhtä niin oon kerinny tekee vaikka ja mitä. 

Heti ku nousin ja sain itseni kunnostatuduttua, niin lähdettiin sinne sossuun ja asunnonvälitysfirmaan. Kaikki ei tosin mennyt ihan putkeen. Sossussa kaikki meni hyvin ja asiat saatiin kuntoon. Kun taas tää asuntopaska juttu ei sujunu sit yhtään. Eli tältä firmalta ei saada asuntoa ennen kun ollaan asuttu 2 vuotta täs samas asunnos. Ja siihen me ei todellakaan suostuta, nimittäin mun kaverin puhelin varastettiin meiltä, öisin meidän ikkunoihin koputellaan, yksin ei illalla pahemmin ulos lähdetä, tää on liian kaukana juuson työpaikasta jnejne. Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin. Siispä nyt kun saadaan vuokra maksettua ja Juuson työt alkaa niin me vaihdetaan asunnonvälitysfirmaa ja muutetaan uuteen kotiin. 

Sain myös itsestäni irti ja tartuin mopin ja imurin varteen. Vessan siivosin,samoin makuhuoneen ja eteisen. Keittiön siivosin jo eilen. Juuson tehtäviin kuuluu olohuoneen siivous ja tiskien tiskaaminen. Im happy! :)

Kohta lähdetään hakemaan kaveria turun keskustasta meille yöksi ja saadaan samaan reissuun ilmaiset pizzat tai pastat, omnom! <3

Illalla mennään sit poikkeamaan Naantalissa ja siivotaan auto ja palautetaan se. Sit varmaan ehkä raksataan Juuson omaa autoa.
Hyvä fiilis on ainakin vielä! :)) Toivon et on muillaki. Kyl pienet asiat saa piristymään.
                                                                                                                    (nälkä jo! kuva googlesta)

 

31.7.2011

Such a wonderful life

Asiat rupee nyt oikeesti sujumaan ja menemään mallilleen pikkuhiljaa :)).

Tatuointi asia saatiin sen verta etenemään että kävin liikkeessä kysymässä mitä korjaus maksaa ja koska sen voisi tehdä. Jotta tatuointi olisi varmasti jo parantunut, niin se korjataan loka- tai marraskuussa. Korjaus tulee maksamaan sen 400-600e!! No ainakin siitä sitten tulee sen näköinen että kehtaa näytelläkkin =).

Asuntoasioilla mennään huomenna kullan kanssa käymään ja samoin sossussa Luulen ne molemmat tulee raastamaan mun hermoja huomenna ihan kiitettävästi, jos kaikki ei mene sit yhtää niinku olin edes kaavaillut. 

Raha on yhtä tiukilla kuin on ollut koko kesänkin. Onneksi Äiti ja Mummi ovat hemmotelleet mua kun olen poikennut siellä päin. Ja kohta ei ole enää hätää kun Juusolla alkaa taas työt. Tottahan on että meidän pieni eläintarha kuluttaa myös rahaa sievoisen määrän kuussa,mutta en kyllä luopuisi niistä mistään hinnasta, kun meillä on kuitenkin tarjota heille hyvä ja turvallinen koti + eläimet ovat niin terapeuttisia! Love u Zack, ülle, Ninni ja Urpo!! <3 

Koulukin alkaa JO 16.8, eli ihan pian. Jäiks! No ainakin tulee sit taas nähtyä niitä kavereita joita ei lomilla tule nähtyä :). Ja pääsee hiuka shoppaa!! ;)

Ei mulla kait sit sen enempää ole kirjotettavaa, heitän tohon perään vielä pari kuvaa. (Tosin eivät ole iha uusia kylläkään, kun en ole tälle koneelle saanut vielä siirrettyä.)


 

                                           Rakastuin taas näihin mun ja Juuson mustiin hiuksiin, äsh! <3
                                                               Juusolta saatu ruusu
                                              Tässäkin vielä lähes mustat hiukset. Huom päivämäärä!
 

24.7.2011

A lot on my mind

Tuntuu et on ihan liikaa asioita jotka pitääs tehdä ja mitä haluan tehdä.

A) Haluan muuttaa pois sieltä mis me juuson kanssa  nyt asutaan koska se on täys ghetto ja me ei kuuluta sellaselle alueelle. Mutta ah nii ihana asunnonvälitys firma sanoi että heidän toive on että asunnossa pysyttäisiin väh. 2 vuotta ennen asunnon vaihtoa! Meille ei kerrottu tästä kun valitsimme tämän firman. Ja kirsikka kakun päälle et me ollaan asuttu tos just ja just vast 2kk ja se on täyttä helvettiä ollut!

B) Meil on tän kuun vuokra maksamatta, koska ei saada mitään tukia Juuson suurien tulojen ansiosta. Vaikka Juusolla ei edes ole kesäisin töitä, fucking great!

C) Juuson isä ei kerinnyt korjata juuson auton jarruja ja meillä ei ole nyt autoa sitten ollenkaan ensi viikolle, koska hän lähti lomamatkalle. Juuso saa kortin takaisin huomenna, mutta milläs me ajetaan?!

D) Tarvitsen rahaa rutosti, haluan hiukset suunnilleen sen värisiksi kuin ne olivat ennen värjäys operaatioitani. Tarvitsen uusia koulutarvikkeita. Haluan myös hemmotella itseäni hieman ennen loman loppua. Haluaisin jonkun kivan pokkarin luettavaksi, Zackille haluaisin ostaa uuden pedin mikä on sopiva hänelle (hinta 85e), tatuointi pitäis käydä korjauttamassa/tekemässä loppuun ennen koulun alkua, koska nyt se on RUMA! Huone pitäisi sisustaa myös uudelleen, joka vaatii rahaa. Sohva on tosin jo tulossa. Uusi puhelinkin olisi tarpeen. Huoh...

E)Tarvitsen töitä ja olen jopa laittanut hakemuksia menemään. Olen rekisteröinyt itseni kahdelle työnhaku sivulle: varamiespalveluun ja legioonaan.

No tos oli kai nyt suunnilleen mun kaikki tän hetken murheet. Sain ainakin avauduttua.

                                                     Kuva vanhoista ja alkuperäisistä hiuksista
                               

23.7.2011

Mökkeilyä

Oli kyl ihan mahtava päivä!
Sain nukkua niin pitkään kun halusin ja sen jälkeen lähdettiin Äidin, Juuson ja Zackin kanssa käymään torilla. Kotiin tarttui sieltä litra herneitä ja litra mansikoita. (Kuva googlesta)
Joskus kolmen maissa lähdettiin sitten mökille. Matkalla käytiin yhdessä marketissa, josta ostin Zackille vesilelun, puruluita ja itselle cosmopolitanin. Mummi oli tehnyt tosi hyvä ruokaa ja sit oltiinkin hetken aikaa ähkyjä. Vesi oli lämmintä, nimittäin +23. Zack juoksi meressä vesilelunsa perässä lähes tulkoon 2h :)). Uimassa käytiin Juuson kanssa kerran ilman saunaa ja saunan kanssa 3-4 krt. N tuli myös naapuri mökille ja hänkin tuli uimaan ja saunomaan meidän kanssa. Niin ja peseydyin meressä. Tykkään ku se tekee hiuksista jotenkin hyvät tai sit kuvittelen vaan :DD. Saatiin N:nnän kanssa myös hiukan puhuttua henkilökohtaisista asioista ja suunniteltua sitä et jos viel tänä kesänä lähdetää Ruotsiin pariks päiväks, mut kaikki riippuu siitä et mitä Äiti sanoo lopputulokseksi. Tähän mennes päästiin siihen asti, et lupas harkita ihan tosissaan ja ku olen siit koko kesän puhunu. (Kuva on jo hiukan vanha mut siinä meidän Ninni ja minä)
IKEA:ssa kun oltiin niin sain:

Nämä kuvat: IKEA:n sivuilta

20.7.2011

Shit happens

Olen ollu hiljaisena jonkun aikaa ja siihenkin on omat syynsä.

Parisuhteeni on vaatinut aikansa ja sitä on pitänyt hoitaa. 
Olen menettänyt monta kaveria syyttä, tai riippuu mitä ihmiset on kuullut ja mitä ne uskoo. 
Oon onnellinen et nyt menee ihan hyvin ja tajusin taas kuinka paljon rakastankaan Juusoa.

                                                                     (Kuva googlesta)

 
Olen havainnut et Zack varmaan kärsii jonkinlaisesta eroahdistuksesta, aina kun lähdetään jonnekkin ja Zack jää yksin, niin se ulisee ja haukkuu. Takaisin kun tullaan ni kaikki on levällään esim. tyyny revitty auki ja sisukset ympäri kämppää, kusta jokapuolella, paskakasoja, kalenteri puoliksi syöty... Aina on jotain kun tullaan takaisin kotiin. Ja Zack on kuitenkin ollut sisäsiisti jo jonkin aikaa. En ymmärrä, enkä tiedä voiko sitä laittaa mielenosoituksen piikkiinkään. 
On hän silti aina mamin ihana vauva ja rakastan häntä. :)) <3


                                                                Zack ihan vauvana <3



Huomenna me mennään Juuson ja Äidin kanssa IKEA myymälään ja raision Myllyyn.
Tää päivä on ollut rento kotipäivä. Ei laittautumista, ei erikoisia vaatteita. Ihanaa välillä näinkin.


En jostain syystä saanut kuvaa käännettyä, mut tos nyt kuitenki hiuka omaa naamaa laittautuneena.

Hyvät loppuillat kaikille! :))

1.7.2011

Happy

On taas aika menny niin nopeesti etten oo millään kerinny tänne kirjottamaan ja tuntuu et tää mitä nytkin aion kirjottaa niin on vaa avautumista/ valittamista, joten valmistautukaa.

Mua ärsyttää suunnattomasti jos mulle ei voida sanoa asioita suoraan! Monet sanoo aina et: "kyl sanon sellasel ihmisel suoraa jos mul on jotain valittamista tai sanomista", miks ihmeessä ne ei sit kuitenkaan tee sitä, vaan ovat raukkamaisia ja juoruavat selän takana. Se on vaa sääli et asiat saa helpolla selville. Joko sen saa ite selvitettyä, tai vaihtoehtoisesti joku tosiystävä kertoo mitä paskaa on taas puhuttu. Ja mun mielestä jos puhutaan esim jostain oikeesti kiltistä tytöstä, joka on vaikka just päässy kaveripiiriin mukaan, ni kohta siitä liikkuu juoru että se on huora,alkoholisoitunut,narkkari tai paskanjauhaja. Jos ihmisillä ei oo käsitystä kenestä puhuu ja mitä puhuu ni pysykööt hiljaa ja kattokoon vaikka välillä omaan peiliin. Tää on taas tosin mun oma mielipide, mut sanon vaa että kertakaikkiiaan vituttaa moinen!! 

Ja se jos joku tekee oman päätelmänsä toisen ihmisen menneisyydestä ja teoista, niin ei välttämättä viittaa että kyseinen ihminen enää toimisi sillä tavalla.

Huhhuh sain ainaki suuni puhtaaks ja mieli parani. Aivan oon okonaa unohtanu kertoo et mulle alettiin tekee tatuointia pari viikkoa sitten ja huomenna tehdään loppuun asti. Uskon et siit tulee hieno. Siin on usko,toivo ja rakkaus + tribaalikuviota. Se on ennen rannetta ja kämmen puolella (jos kukaan nyt ymmärsi mun huonon selityksen tatuoinnin sijainnista). Laitan kuvan kunhan saan aikaiseks ja ku se tulee valmiiks. Mul on myös ihan merkitys tolle kuvalle: usko (risti) = meinaa mulle myös sitä kun se mun läheinen kuoli, toivo (ankkuri) = tarkoittaa mulle myös sitä mistä kaikesta oon selvinny ja ku olen rauhottunu aika paljon ja rakkaus (sydän) = on mulle myös merkki siitä kuinka tärkeitä läheiset on mulle. Ite tykkään siitä ja ite tiedän tarkotukset sille. Ei mulla oo muiden mielipiteillä väliä. :)

Btw olin myös kaupoilla täs hiukan. Ostin uuden laukun (ois merkki) mun mielestä hieno ja käytännöllinen. Sellanen perusmusta ja sit siin on hiukan jotain niitin tapaisia palloja kiinni ja sellanen koriste vetoketju. Ostin myös uudet kengät, ne on sellaset mustat lipsläpsit mut varpaankärjet on ummessa (k-citymarketista tarjouksesta, oisko ollut 13.95e?). Sokoksesta tarttui mukaan uusi meikkivoide (rimmelin stay matte ja hinta oli 8e luokkaa), myös löysin uuden eye linerin ( rimmelin ja maksoi 6-7e) ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä uusi miss mix lehti. H&M paketti tuli mulle tänään jossa oli mulle uudet bikinit (turkoosin väriset), 15 kpl sormuksia ja merimieskuosia oleva huivi. Olen ylpeä näistä! Juusollekkin tuli 2 paitaa, huppari ja sukkia. :) (paketilla oli hintaa n.56e, eli ei paha mun mielestä)

Lähden nyt sitte aamulla takaisin tku suuntaan ja tarkoitus ois illalla sitten ryypätä kaveriporukalla. Mun yleisfiilis on ollut hyvä, jos ei nyt pieniä kriisejä lasketa ;)).
Taidan mennä nyt nukkumaan sillä herätys soi jo 7.00 ja bussi lähtee 9.15.
Minä kiitän ja kumarran, öitä! <3

6.6.2011

Ajatuksia

Tää päivä meni ihan sairaan nopeesti ku nukuin vaa suurimman osan ajasta.
Nyt on pirtee ja fresh olo ku tulin just hetki sitte suihkusta.
Olen miettiny ja se on välillä mieltäkin painanu ku haluaisin panostaa enemmän Juusoon ja muhun, mut tuntuu et olen vaa voimaton tekemään mitään. Siis olen entises suhtees joutunu lähestulkoon palvelemaan sitä miestä ja jouduin tuomaan kaikki suoraan nokan eteen. Voiko syy olla mahdollisesti se ettei itseä kertakaikkiaan huvita miellyttää kun on joutunut miellyttämään toista saamatta mitään takaisin? Harmittaa kun Juuso kuitenkin on mua kohtaan aivan ihana ja tekee kaikkensa et kaikki ois hyvin ja tuo asioita suoraan nokan eteen. Ähh tätäki on nii vaikee selittää ilman et joku saa iha vitun väärän käsityksen asiast. No iha sama sain ainaki avauduttua. I love u Juuso <3.

Kuvat googlesta
Ärsyttää ku ihmiset luulee et voin revetä joka paikkaan ja mennä aina niin kuin he tahtovat. Sori en oo mikää sätkynukke mitä voi liikuttaa niinku tykkää. Jos sanon ei, jos sanon etten jaksa, jos sanon etten voi, niin mikä siinä on nii helvetin vaikeeta ymmärtää se asia?! Mä olen kyl ennen jaksannukki painaaa niinku joku duracell pupu, mut mul tuli siihen stoppi sen jälkeen ku mulle diagnosoitiin paniikkihäiriö ja annettiin siihen lääkkeet ja tarkoituksena oli muuttaa elämäntapoja ja sitä jatkuvaa juoksemista paikasta toiseen. Mun psykologi/terapeutti sanoi hyvän lausahduksen: " Olet kuin duracell pupu joka juoksee ja juoksee,pupu ei enää ite jaksais juosta, mut patterit pistää sen juoksemaan". Se kenellä on tarve kontrolloida mun elämää ni vois kattoo peilii ja kontrolloida ihan vaa sitä omaa elämäänsä, kiitos ja kumarrus tästä!

Mä tästä siirryn varmaan sänkyyn lukemaan kirjaa. Yöt kaikille!


Tired

Viikko on ollu yhtä juoksua... Muutto oli ja meni. Asunto on hieno ja sopiva juuri meille.
Nyt olen tosi väsyny ku katottii viime yönä roosan kans mtv movie awards 3:15-06:00. Nukahdin hiukan ennen kuutta ja heräsin tos kahdentoista maissa ja nyt vaa uusik nukkuun, ku on nii kuollu olo. Kyl näköjää Zack:kin vaistosi nimittäin testaili mun hermoja tuolla lenkillä roikkumalla hihnassa.
Asunnosta tulee kuvia heti kun vain kaikki tavarat on oikeilla paikoilla. :))
Olin Nellan kanssa tossa mökilläki edellis yön ja oli ihan mahtavaa <3. Villeki oli siel osan ajasta :).
Nyt meen nukkuu hyvät päivät kaikille.

Kuva on googlesta

29.5.2011

Argh

Ärsyttää en tiedä onko vika mun koneessa vai bloggerissa, mut en vaan pysty aloittamaan lukemaan uusia blogeja. Tai pystyn mut se menee hirveen monimutkasesti ja sit se ei edes näy mulle et lukisin sitä mut sen sivustolla kyllä näkyy mitä olen olen aloittanut sitä lukemaan!! Wut!?!

Olin tänään muuten tosi ahkera ja malaasin puolet seinästämme ja Juuso maalasi toisen puolet. Maalasin myös saamani vanhan lipaston. Siitä tulikin todella nätti kun hiukan ensin hioi ja sitten veti uuden valkoisen maalipinnan =).
Nyt tuli äskön oikeen sellanen fiilis et pääsispä jo muuttamaan ja viettämään kesää murun kanssa, no kaksi päivää enää <3.

Ja koin tänään suuren järkytyksen sillä mulle on tullut yläreiteen raskausarpia ja en ymmärrä kuinka se ees on mahdollista! En oo mitenkään ylipainoinen vaan päinvastoin olen jopa lähes kymmenen kiloa alipainoinen. Äiti kehotti mua rasvaamaan niitä kohtia kerran päivässä ni ne häviää siitä sitte ajan kanssa. En ees ollu ennen tajunnu ku olin kattonu et on vaa jotai haaleita kohtia, mut nyt huomasin ku niit oli tullu lisää ja oli hieman tummeampia. Huhhuh.... -.-



                                                                  (Kuva on googlesta otettu)

Sää ei tosiaan ollut mikään paras koiranomistajalle tänään. Nimittäin koko päivän satoi ja vaikkei minua sade niinkään haitannut, niin voin kuvitella että Zack ei voinut nauttia millään tavalla tästä päivästä. Jouduimme hänet kolme kertaa vedellä huuhtaisemaan läpi kun raukkaparka oli niin kurassa.

Uuteen kotiin

Nyt on pikkuhiljaa aika sanoa heipat tälle asunnolle ja jättää nii huonot kuin hyvätkin muistot tänne ja aloittaa kullan kanssa kaikki alusta uudessa asunnossa. Muutto siis tapahtuu keskiviikkona, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti. Eilen oli kova remppaaminen täällä vielä nimittäin olohuoneen laminaatti piti osittain vaihtaa, seinästä kitata reiät ja maalata se. Kova siivousurakka on osittain takana, mutta osittain edessä. Keittiön olen siivonnut ja samoin vessan. Olohuone siivotaan kun lattia on kunnossa ja kamat viety pois, sama koskee makuuhuonetta.

Oon omalla tavalla hirmu iloinen et ollaan saatu asuu tässä tää vuosi ja koettu kaikki rällästykset, naurut ja itkut. Kyl tätä jää hiukan kaipaamaan ja haikea olo kattoa ku tavarat on laatikoissa ja asunto melkein tyhjillään. Mut joskus tää olis kuitenki ollu edessä ja kiva et saa alottaa kaiken alusta ja tehdä just niinku ite tykkää. Siitä uudesta asunnosta ei missään nimessä tuu mitään bilekämppää ja onneksi meillä on Juuson kanssa tästä sama mielipide.

Perjantaina oli sellanen hirveen surullinen fiilis, kun olin siellä hautajaisissa. Sain pidätettyä itkun siihen asti että pääsin kotiin, mut sen jälkeen alkoi se itkeminen eikä se meinannut tuottaa millään loppua. Kuvat on ikuisesti mielessä ja koitan jatkaa tästä eteenpäin pikkuhiljaa.

Tänään meen vielä kotiini sillä mulla on töitä vielä maanantai ja tiistai. Tiistaina sitten tulen tänne viimeistä kertaa yöksi ja keskiviikkona voin sanoo heipat tälle ja siirtyä uuteen kotiin. 

26.5.2011

Kun ei voimat riitä kaikkeen...

Paineita, paineita ja vielä kerran PAINEITA!
Nousin tänään puol seiskalta jotta kerkeän aikaisemmin töihin, kun lähdimme lasten kanssa pellehermanni puistoon Poriin. Päivä sujus kivasti vaik tuulikin tosi paljon. Ku pääsin töistä ni päätin vetää tirsat ja nukuinki 2h. Nyt ei taas uni sit maistu ja mietityttää ja ahdistaa kaikki huomiseen liittyvä. Ekaks on siel mun työssäoppimispaikal arviointi koko täst 5vk työstä. Ja viel pitäis tehdä kaikkii muutoksii ja kirjotel niit koneel. Sit lähden töist aikasemmin et kerkeen hautajaisiin jotka alkaa puoli kolmelta ja nyt jo ihan surku fiilis. Sit ku se on ohi ni pakkaan kamat ja lähden Turkuun ja se taas mitä siel odottaa, ni on remppa ja muutto ja asunto asiakin hiukan kesken ja Juuso menee sitten huomenna kirjottamaan paperit et mihin nyt sit haluu et muutetaan ja saadaan avaimet käteen.
Hermot on nyt hirmu kireellä ja ahdistaa. Tuntuu myös ettei voimat riitä.
Mitäköhän tästäki kaikest tulee, vai tuleeko yhtään mitään? -.- :'(

21.5.2011

Jäätävä fiilis

Noniin en oikee tiedä mist alottaa. No jos vaikka hyvät eka, eli maanantaina on yksityinen asuntonäyttely ja jos ei nyt sitä saada ni on pakko luovuttaa. Koska meidän pitää muuttaa reilun viikon sisään. Työharjottelu on menny iha hyvi vaik väsyttääki töiden jälkeen, mut se on työläisen elämää =). Saan myös ehkä kesätöitä, mut siit ei oo viel varmuutta. Jos saan töitä ni olen kesällä lakujen myyjä pitkin suomea. No en innostu liikaa etten sit ainakaan pety.

Juuso on nyt meillä viikonlopun. Kaikki meillä nukkui "päikkäreitä" äsken ja ite olen vaa datannu sen ajan ja sit tuli ihan jäätävä kipu otsalohkoon, kai se sit johtuu mun allergisesta nuhasta ja kunnon nuhasta vielä siihen päälle. Otin joku aika sitte 1g panadolin ja nyt vast hiukan helpotti.
Tänään ois viel hiukan tarkotus lähtee juuson kans pyöräilemään, ku on noin hieno ilmaki. Elikkä rento ilta tulossa ;)).

Monta vuotta vanha kuva kun kaveriporukalla pelattiin bilistä.
Tän kuvaus on vaa et tänää chillataa ja pidetää hauskaa.

15.5.2011

1v ja 1pv

Nyt tuli sit Juuson kanssa eilen vuosi täyteen kihloista. Ja en voi muuta sanoa kun et oli ihana päivä murun kanssa. Aluks oli kaiken maailman säätöä, mut sen jälkeen kaikki meniki mahtavasti. Käytiin ostamassa toisillemme pienet lahjat. Mä ostin Juusolle kaljatuopin ja sit sellast ihmeellist venäläistä litkua ja sit Juuso sai viel tahtomansa pelin:Fear 2. Ja mä taas sain haluamani korvikset ne oli sellaselt design kojulta hansasta. Sit tosiaan siel pelikaupas oli tarjous et kolme kahden hinnalla ni juuso osti mulle sellasen csi tyylisen pelin ja sit tuli viel yks mut se oli rikki ja Juuso käy huomen vaihtaas sen. Käytiin myös ruokakaupassa ja tehtiin ihanaa kotiruokaa jonka jälkeen mentii elokuviin kattomaan sellasta ku: Elokuu. Muuten elokuva oli tosi hyvä mut mun ja Juuson mielestä loppu ei ollut mieluinen.

Mutta tänään kuulin myös tosi surullisen uutisen nimittäin mulle läheinen ihminen kuoli viime viikolla. Hän oli kuitenki jo iäkäs, mutta kaikki kävi liian äkkiä. Kävin aina hänen luonaan siivoamassa ja juteltiin aina kaikista maailman asioista. Kyllä hän kertoi olevansa välillä todella huonossa kunnossa, mutta toisena päivänä hänellä oli kaikki taas ihan hyvin . Hän oli n. 75-80 vuotias en muista tarkkaa ikää,kun emme ikinä ottaneet sitä puheeksi. Tuntuu pahalta ja sitä on vaikea ymmärtää että häntä ei ole enää. Vielä jokunen viikko sitten puhuimme että tulisin hänen ikkunansa pesemään ja tehtäisiin kunnon kesäsiivous. Muistoja kuitenki on ja haluan pitää ne itselläni mielessä ja hänen iloiset kasvonsa. Avain mun ilmeisesti pitää tällä viikolla palauttaa ja hautajaiset on sitten muutaman viikon kuluttua.
Lepää rauhassa <3

8.5.2011

Tick tack tick

Kämppää ei sitte tullu... Juuso sai pe aamulla puhelun et asunto oli menny torstaina jollekki nopeammalle. Yllätys tää on tätä meiän tuuria.
Viikonloppu meni ihan yhdessä hujauksessa oltiin nimittäin perjantaina juhlistamassa Juuson enon synttäreitä naantalin merisalissa joka siis on ravintola/baari. Oli muuten aivan mahtava ilta siellä mut pari häiriötekijää nimittäin baaritappelu ja toinen oli et sinne tuli soittamaan rock bändi ja niil oli kuulemma häikkää jossai niis laitteissa ja se musiikki sit pauhas niin lujaa ettei omaa ääntään kuullu. Eilen sitte oltiin koiran kans lenkil neljä kertaa ku oli nii ihana ilma ja ne lenkit oli super pitkiä. Oli Zack sit illal ainaki väsyny. =)) Tänään oltiin Juuson äidin uuden miesystävän luona Taivassalossa Äitienpäivä lounaalla ja kahvilla. Sen jälkeen mentiiki sit tuhatta ja sataa takas turkuun haettiin un kamat ja äkkiä asemalle ja nokka kohti Raumaa. Raumalle ku pääsin ni heti menin mummin ja papan luo äitienpäivä kahville ja pari tuntii sitte pääsin vasta himaan...
Oon muute nyt ruvennu miettimään et kuka oikein olen ja millanen oikeesti olen. Olenko mä se joka haistattaa vitut, ei näytä omia tunteitaan (mitä niitä nyt on jäljellä), se joka ei anna itsestään mitään irti, roikkuu jossain kaljapullo kädessä ja rööki huulessa? Vai olenko mä se nainen joka on harjoitustyöpaikallaan kuin enkeli ei kiroile, ei käy tupakalla, hermot kestää loputtomiin, hymyilee ja antaa itsestään paljon irti? En oikeen itekkää tiiä... ehkä oon hiukan molempia puolia. Ja on se varmaa siitäki kiinni et ku pitää käyttäytyä nätisti ja antaa hyvää esimerkkiä niin se käytös tulee luonnostaan ja sit taas kun on töiden ulkopuolella nii sillä käyttäytymisellä ei ole niinkään väliä. Nää on näitä juttuja joten on mun pienessä mielessä.
Huomenna 05.15 herätys ja töihin 6:30, mut no onneks pääsee sit ajois kotiin :)).
En tiiä oikee mitä haluisin olla, mitä tehdä, minne mennä, miten elää... Mun on oikeesti pakko lopettaa pian ne mun paniikkihäiriölääkkeet ku tuntuu et tää mun elämä on vaa muuttunu hankalammaks.
Mut ei kai mul sit juurikaa muut oo ku et öitä! <3

5.5.2011

Tired

Voi että ku olen kuitti! Viikon tehny hommia ja sen kyllä huomaa kun en ikinä tee normaalisti niin pitkiä päiviä. Huomen aamulla herätys klo: 5.00 ja töihin puol seiskaks. Mut sen jälkeen viikonloppu!!! <3
Innostuin tänään ja laitoin itselleni tekokynnet sellaset mitkä voi siis ite lakata. En kerenny niist nyt ottaa kuvia, mut ite oon tyytyväinen. Laitoin siihe sellast glitteri kynsilakkaa ja ne kynnet on lyhyttä mallia =). Haa ja ostin myös tänään äitienpäivä lahjan citymarketista. Siin paketissa on aamutossut ja kaikkii kivoi laventeli tuoksusii kylpyjuttui jne.
Huominen se näyttely jänskättää, vaik periaattees mitä turhaa sellast jännittää. Kai se sit on vaa se ku se saattaa ol meiän viimeinen oljenkorsi ja jos se onkin joku iha kamala läävä (kuvissa näyttää hienolta, mut yleiskunto TYYDYTTÄVÄ!)  ja seki ku kuvat voi valehdel.
Ja eile illal ku yritin ruvet nukkuu ni tuli ihan jäätävä paniikkikohtaus ihan turhasta. Olin taas vaihteeks varma et teen kuolemaa tms. Sydän löi tuhatta ja sataa ja välil jätti lyönnin välistä. Äiti oli sit niin kultanen et pyys mut sen viereen nukkumaan et jos olo helpottais... pyörisin sit sängys kuitenkin 00:35 asti, tai siis sillon katoin vikan kerran kelloa. Aamulla olin sit taas vaihteeks ku mikäki pystyyn kuollu. Noo tää päivä sujui kyl muuten iha mukavan lepposasti :)).
Ei muutku unia ja toivotaan ettei eilinen paniikkikohtaus toistu tänään. =)

4.5.2011

Se tunne -->

Kun saat tietää että pääset yksityiseen asuntonäyttelyyn ja saat oitis päättää tahdotko ottaa asunnon vastaan vai et. Siis ihan mahtavaa et vihdoin se tapahtuu eikä jouduta jäämään taivas alle. Asunto on tosin Resossa (mun slangia ja oletan et muutkin käyttää sitä) mut ihan hyvällä alueella (kai). Perjantaina siis selviää otetaanko me se asunto juuson kanssa vastaan, ku meillä on sillon se näyttely.
Kyl tulee omal taval tätä nykyst asuntoo ikävä ku se oli kuitenki niin modernisoitu ja ku se on Juuson sukulaisen kämppä ni oli sillee tosi hyväs kunnos. Tuntuu et kriteerit on nyt tosi korkeella ku tavallaan koittaa ettii saman verosta, jota ei kuitenkaan löydy. Toivotaan etten pety ku mennää sitä asuntoo kattoo.
Eipä mul sit taida olla muuta avautumisen aihetta :DD.

2.5.2011

After rain

Tuntuu et aika menee hirveen nopeesti. Tajusin just et siit on jo pian vuos ku mentii Juuson kans kihloihin ja tuntuu ku se päivä ois ollu eilen. Tuntuu et aika vierii vaa ja en ite ees ain pysy perässä. Odotan sitä et tää paniikkihäiriö paranee, niin saan lopettaa lääkkeet lopullisesti ja jatkaa elämää iloisena ja normaalina.
Ollaan myös nyt Juuson kanssa haettu asuntoja sille ja varmaan jonain päivänä mäkin pääsen sinne muuttamaan. Musta tuntuu et ne vuokra-asunto välitys  toimistot suosii niitä kellä on lapsia ja totta kai ymmärrän senkin, mutta se et me ollaan haettu asuntoja nyt sit jo pian 2kk ja kaikista tulee vastaus et meni perheelliselle tms. Tuntuu tosi julmalta, koska meilläkin on kiire.Meidän tämänhetkinen vuokra-asunto myydään ja meidän pitää lähetä pois tän kuun 31. päivä.Ja yrityksen puutteesta ei voi ainakaan valittaa, koska koko ajan haetaan ja ollaan laitettu hakemuksia. Toivotaan et kaikki järjestyy ennen tuota päivää nimittäin aika käy vähiin.
Vapusta en voi oikein mitään sanoa ku meni hiukan vituilleen. Mut yksi vappu tämäkin ja ensi vuodesta teen paremman! :) Vappuna oli muutenki ilma tosi vaihteleva ja ei oikein inspiroinut mennä ulos mitään kattelemaan. Hiukan kävin kaverin kans mopolla ajelees ja sillee.
Kuntoilu ei ole vielä alkanut kun nenä vuotaa vieläkin ja kurkku arka. Heti ku tää kevät flunssa lähtee ni kuntoilu alkaa.
Tänään tein 8,5h työharjoittelu päivän ja huomenna töihin jo 7:30 ja sit herätys onkin jo 04:45. Et ei muu auta ku mennä nukkumaan, öpyä <3!

24.4.2011

Love

Aah olen nyt tyystin rakastunut Ed Hardyn tuotteisiin. Sain Juuson äidiltä muutama viikko sitten aidon Ed Hardyn topin ja ahh millainen fiilis siitä tuli ja samana päivänä Juuso yllätti ja oli ostanut mulle Ed Hardyn kaulakorun. Olin kauan haaveillut siitä ja montaa kertaa oltiin oltiin käyty sitä liikkeessä katsomassa, mutta ikinä ei ollut varaa ns. ylimääräiseen tavaraan ja nyt VIHDOIN sain sen <3. Kävin tänään Ed Hardyn netti kaupassa ja rakastuin niin moneen vaatteeseen ja laukkuun että taisi mulla alkaa säästökuuri.






Tänään sain testata isäpuoleni omistamaa skootteria,jolla hänen poikansa aina ajaa. Tuli oikein into siihen ajamiseen ja tuntui kuin olisin voinut ajaa sillä koko päivän. Tuossa kuva joka on kutakuinkin samanlainen. Netistä siis otin tämän kuvan ja sivu näkyykin kuvassa.








Olen myös päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä lenkkeilemään ja muutenki harjoittamaan kuntoa ja kroppaani.
Aloitan kevyesti varmaan kävely lenkeillä ja sen jälkeen siirryn kävely/juoksu lenkkeihin ja lopulta kokonaan juoksulenkkeihin. Myös pitää lopettaa tuo kauhea karkin mässääminen jos haluan itseni saada kesäkuntoon. Tosin yksi ystäväni tokaisi tänään että kesä tavallaan alkoi jo, mutta mulla se tarkoittaa että kun uinti- ja rantakelit alkavat. En aio odottaa ja pyytää itseltäni liikaa. Enkä missään nimessä halua laihduttaa vaan kasvattaa lihaksiani ja kiinetyttää kroppaani.
Kuvan bongasin netistä.




Minulla on paha tapa, tupakan polttaminen. Olen tuhonnut nyt jo keuhkojani varmaan viimeiset kolme vuotta, jos en nyt kauheen väärin muista. Olen koittanut aina välillä päästä eroon tupakasta, mutta pian olen kävellyt taas syöpäkääryle huulessa. Sinäänsä minua ei pelota tupakan seuraukset. Ja mua on kyllä infottu kuinka pahasta tupakka on ja mitä se tekee keholle. Mun mielestä se on jokaisen oma valinta.
Äitini ei kyllä pidä siitä et poltan, mut on sanonu et ei se myöskään voi mua tulla joka paikkaan vahtimaan ja tölläämään, et koska sytytän tupakan. Mun mielestä se ei tee Äidistäni huonoa äitiä. Ei se sille mitään voi ja kovasti se toivoo et tajuaisin joskus lopettaa.
Niitä teinejä en kyl ymmärrä ketkä vetää jossain kaupan nurkalla poskareita ja yrittää olla nii pirun kovia. Yleensä se kaveripiiri vaikuttaa, mut mielipiteeni on et se on tyhmää.
Itse olin ylä-asteella kun aloin polttamaan ja silloin ei melkein kukaan kavereistani polttanut, itse koin vain saavani helpotuksen ahdistuneeseen,kiukkuiseen tai surulliseen oloon. Mut luulen et sekin on päästä kiinni, siis et ku sitä ajattelee et se helpottaa ni se helpottaa. Juuso on polttanut jo monta vuotta ja nyt kun kaveripiirini on vaihtunut, niin sanotaan et 80% mun kavereista polttaa säännöllisesti. Tämäkin kuva on netistä.

No nyt muuten tästä päivästä vielä hiukan. Oltiin Juuson kans tos illalla viel grillaas mun ystävän luona ja voin sanoo et oli ihan superkivaa. Nyt Juuso kattoo Zorro elokuvaa ja ite olen seurannut sit sivusilmällä.

Täs nyt oli hiukan mun mielipiteitä ja päivän tapahtumia listattuna.
Hyvät sunnuntai illan jatkot!



Happy day

Takana pitkä päivä, huhuh. Olen kyllä iloisin, mutta mietteliäisin mielin.
Oltiin tänää Juuson kans meiän mökil tekees hiuka töitä et saadaa ees hiuka rahaa, ku se yleensä tekee tiukkaa. Ensiksi ruvettiin kantamaan klapeja, mutta mulle iski melkein heti allerginen reaktio puun pölystä =// no vaihdoin sitten hommia ja rupesin haravoimaan kun piha on aika huonossa kunnossa kovan talven jälkeen. Zack pelkäsi haravaa niin että räksytti varmaan 15min putkeen, joka ei kyllä korvassa kivalta kuullostanut ja ei se sitä lopettanut vaikka kuinka käskin. Sen jälkeen siirryin sisälle tekemään salaattia ja kattamaan pöytää Mummin kanssa. Vielä ennen ruokaa käytiin mummin kanssa vanhoja kirjoja läpi joita sitten heitettiin poltettavien kasaan, tosin vein välistä muutaman kirjan ja Juuso vei varmaan kymmenen!! Kirjat jotka itse otin nii oli Agatha Christien kirja ja toinen oli todella vanha jossa oli joitain pilapiirroksia :D. Ja ruuaksi oli kinkkukiusausta, omnomnom.
Ei keretty juurikaan hengähtämään kun taas jo piti olla menossa. Mentiin yhden ystävän ja Juuson kanssa tekemään hänen pomonsa määräämää juttua, josta en voi kertoa sen enempää. (ei mitään rikollista kuitenkaan, vaan ihan kunnon asialla oltiin :) )
Tän työ jutskan jälkeen mentiin sen mun ystävän luo ja hengailtiin vaan =).
Just vähän aikaa sitten päästiin Juuson kans himaan ja ollaan varmasti molemmat aika väsyneitä ja Zack vetääkin jo sikeitä.
Joten yöt kaikille <3
+ Pari ihan sekalaista kuvaa,mut väliäkö sillä :))

Paha tapa, mut minkäs teet.


Juusolta saatu, ihana kulta <3 toivoin tätä niin kauan

22.4.2011

Cinema

Aah ihana elokuva, i love it! Suosittelisin tätä todella monelle vastaantulijalle. Oli kohtauksia joissa itketti enemmän tai vähemmän, jännitystä oli riittävästi mulle, rakkaushömppää esiintyi myös ja raakoja kohtiakin löytyi. En suosittele sellaiselle ihmiselle joka ei missään nimessä kestä nähdä eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tosin itse en myöskään moista siedä, sillä olen varsin eläinrakas ihminen.
Kuitenkin kaikin puolin katsomisen arvoinen ja onnellinen loppukin vielä <3.
Itse aion ostaa leffan oitis kun kauppoihin ilmestyy.

Ylläripylläri!

Ei mulla kai mitään maailmaa mullistavaa oo taaskaan tapahtunu, mut aattelin silti kertoo jotain hiukan edellisistä päivistä jolloin en kerennyt tänne kirjottaan.
Elikkä edellispäivänä olin magneettikuvassa ja sain vihdoin tietää helpottavan uutisen: mun lonkkaa ei jouduta leikkaamaan! Mut tosin menen fysiatrian erikoislääkärille ilmeisesti pulssiin tai mehiläiseen ja siellä sitte tutkitaan mua. Magneettikuvaus oli kyllä kerrassaan ahdistava kokemus ja toivon etten joudu kovin montaa kertaa uuiks siihen laitteeseen elämäni aikana.
Täsä hieman osviittaa niille jotka eivät kyseisestä laitteesta ehkä tiedä:
(Kuva mehiläisen sivustolta)

Elikkä tuollaisessa laitteessa olin 20min. Voitte kuvitella että kun tonne laitetaan ihminen jolla on ahtaanpaikankammo... (minä :D)

Sitten hiukan eiliseen. Koulusta ei nyt oo mitään kertomisen arvoista muuta ku se et ne ketkä tupakoi joutui ulos keräämään tupakan tumppeja. Ei se tosin kova vaiva ollut, enkä juurikaan harjaa heilutellut. Oltiin sitte muutaman kaverin kans bussiaseman viereisellä hesellä ja Juuso yllätti mut. Se käveli suoraan sinne heseen sisälle, vaikka hänen piti tulla vasta illalla. Ja siis kellohan olin n. 11:30. Kävin myös tutustumassa mun työssoppimispaikkaan ja luulen et siit voi ehkä sittenki tulla kivaa :). Olen siis yhdessä esikoulussa 5vk harjoittelijana.

Aivan ja sain myös sen ystäväni kanssa sovittua, vaikka olin itse jo toivon menettänyt. :)) Im happy about that!

Oltiin myös eilen Juuson kanssa sen mun ystävän luona parilla kaljalla. (se tosiaan oli vain se kaksi tai kolme kaljaa!). Eilen oli kyl hauska ilta oikeesti! =) <3

Tästä päivästä en tiedä muuta kun et mun pitäisi mennä leffaan kattomaan Roosan kanssa yks leffa: Vettä elefanteille.
(tämä kuva on elokuva- oppaan sivustolta)