24.4.2011

Love

Aah olen nyt tyystin rakastunut Ed Hardyn tuotteisiin. Sain Juuson äidiltä muutama viikko sitten aidon Ed Hardyn topin ja ahh millainen fiilis siitä tuli ja samana päivänä Juuso yllätti ja oli ostanut mulle Ed Hardyn kaulakorun. Olin kauan haaveillut siitä ja montaa kertaa oltiin oltiin käyty sitä liikkeessä katsomassa, mutta ikinä ei ollut varaa ns. ylimääräiseen tavaraan ja nyt VIHDOIN sain sen <3. Kävin tänään Ed Hardyn netti kaupassa ja rakastuin niin moneen vaatteeseen ja laukkuun että taisi mulla alkaa säästökuuri.






Tänään sain testata isäpuoleni omistamaa skootteria,jolla hänen poikansa aina ajaa. Tuli oikein into siihen ajamiseen ja tuntui kuin olisin voinut ajaa sillä koko päivän. Tuossa kuva joka on kutakuinkin samanlainen. Netistä siis otin tämän kuvan ja sivu näkyykin kuvassa.








Olen myös päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä lenkkeilemään ja muutenki harjoittamaan kuntoa ja kroppaani.
Aloitan kevyesti varmaan kävely lenkeillä ja sen jälkeen siirryn kävely/juoksu lenkkeihin ja lopulta kokonaan juoksulenkkeihin. Myös pitää lopettaa tuo kauhea karkin mässääminen jos haluan itseni saada kesäkuntoon. Tosin yksi ystäväni tokaisi tänään että kesä tavallaan alkoi jo, mutta mulla se tarkoittaa että kun uinti- ja rantakelit alkavat. En aio odottaa ja pyytää itseltäni liikaa. Enkä missään nimessä halua laihduttaa vaan kasvattaa lihaksiani ja kiinetyttää kroppaani.
Kuvan bongasin netistä.




Minulla on paha tapa, tupakan polttaminen. Olen tuhonnut nyt jo keuhkojani varmaan viimeiset kolme vuotta, jos en nyt kauheen väärin muista. Olen koittanut aina välillä päästä eroon tupakasta, mutta pian olen kävellyt taas syöpäkääryle huulessa. Sinäänsä minua ei pelota tupakan seuraukset. Ja mua on kyllä infottu kuinka pahasta tupakka on ja mitä se tekee keholle. Mun mielestä se on jokaisen oma valinta.
Äitini ei kyllä pidä siitä et poltan, mut on sanonu et ei se myöskään voi mua tulla joka paikkaan vahtimaan ja tölläämään, et koska sytytän tupakan. Mun mielestä se ei tee Äidistäni huonoa äitiä. Ei se sille mitään voi ja kovasti se toivoo et tajuaisin joskus lopettaa.
Niitä teinejä en kyl ymmärrä ketkä vetää jossain kaupan nurkalla poskareita ja yrittää olla nii pirun kovia. Yleensä se kaveripiiri vaikuttaa, mut mielipiteeni on et se on tyhmää.
Itse olin ylä-asteella kun aloin polttamaan ja silloin ei melkein kukaan kavereistani polttanut, itse koin vain saavani helpotuksen ahdistuneeseen,kiukkuiseen tai surulliseen oloon. Mut luulen et sekin on päästä kiinni, siis et ku sitä ajattelee et se helpottaa ni se helpottaa. Juuso on polttanut jo monta vuotta ja nyt kun kaveripiirini on vaihtunut, niin sanotaan et 80% mun kavereista polttaa säännöllisesti. Tämäkin kuva on netistä.

No nyt muuten tästä päivästä vielä hiukan. Oltiin Juuson kans tos illalla viel grillaas mun ystävän luona ja voin sanoo et oli ihan superkivaa. Nyt Juuso kattoo Zorro elokuvaa ja ite olen seurannut sit sivusilmällä.

Täs nyt oli hiukan mun mielipiteitä ja päivän tapahtumia listattuna.
Hyvät sunnuntai illan jatkot!



Happy day

Takana pitkä päivä, huhuh. Olen kyllä iloisin, mutta mietteliäisin mielin.
Oltiin tänää Juuson kans meiän mökil tekees hiuka töitä et saadaa ees hiuka rahaa, ku se yleensä tekee tiukkaa. Ensiksi ruvettiin kantamaan klapeja, mutta mulle iski melkein heti allerginen reaktio puun pölystä =// no vaihdoin sitten hommia ja rupesin haravoimaan kun piha on aika huonossa kunnossa kovan talven jälkeen. Zack pelkäsi haravaa niin että räksytti varmaan 15min putkeen, joka ei kyllä korvassa kivalta kuullostanut ja ei se sitä lopettanut vaikka kuinka käskin. Sen jälkeen siirryin sisälle tekemään salaattia ja kattamaan pöytää Mummin kanssa. Vielä ennen ruokaa käytiin mummin kanssa vanhoja kirjoja läpi joita sitten heitettiin poltettavien kasaan, tosin vein välistä muutaman kirjan ja Juuso vei varmaan kymmenen!! Kirjat jotka itse otin nii oli Agatha Christien kirja ja toinen oli todella vanha jossa oli joitain pilapiirroksia :D. Ja ruuaksi oli kinkkukiusausta, omnomnom.
Ei keretty juurikaan hengähtämään kun taas jo piti olla menossa. Mentiin yhden ystävän ja Juuson kanssa tekemään hänen pomonsa määräämää juttua, josta en voi kertoa sen enempää. (ei mitään rikollista kuitenkaan, vaan ihan kunnon asialla oltiin :) )
Tän työ jutskan jälkeen mentiin sen mun ystävän luo ja hengailtiin vaan =).
Just vähän aikaa sitten päästiin Juuson kans himaan ja ollaan varmasti molemmat aika väsyneitä ja Zack vetääkin jo sikeitä.
Joten yöt kaikille <3
+ Pari ihan sekalaista kuvaa,mut väliäkö sillä :))

Paha tapa, mut minkäs teet.


Juusolta saatu, ihana kulta <3 toivoin tätä niin kauan

22.4.2011

Cinema

Aah ihana elokuva, i love it! Suosittelisin tätä todella monelle vastaantulijalle. Oli kohtauksia joissa itketti enemmän tai vähemmän, jännitystä oli riittävästi mulle, rakkaushömppää esiintyi myös ja raakoja kohtiakin löytyi. En suosittele sellaiselle ihmiselle joka ei missään nimessä kestä nähdä eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tosin itse en myöskään moista siedä, sillä olen varsin eläinrakas ihminen.
Kuitenkin kaikin puolin katsomisen arvoinen ja onnellinen loppukin vielä <3.
Itse aion ostaa leffan oitis kun kauppoihin ilmestyy.

Ylläripylläri!

Ei mulla kai mitään maailmaa mullistavaa oo taaskaan tapahtunu, mut aattelin silti kertoo jotain hiukan edellisistä päivistä jolloin en kerennyt tänne kirjottaan.
Elikkä edellispäivänä olin magneettikuvassa ja sain vihdoin tietää helpottavan uutisen: mun lonkkaa ei jouduta leikkaamaan! Mut tosin menen fysiatrian erikoislääkärille ilmeisesti pulssiin tai mehiläiseen ja siellä sitte tutkitaan mua. Magneettikuvaus oli kyllä kerrassaan ahdistava kokemus ja toivon etten joudu kovin montaa kertaa uuiks siihen laitteeseen elämäni aikana.
Täsä hieman osviittaa niille jotka eivät kyseisestä laitteesta ehkä tiedä:
(Kuva mehiläisen sivustolta)

Elikkä tuollaisessa laitteessa olin 20min. Voitte kuvitella että kun tonne laitetaan ihminen jolla on ahtaanpaikankammo... (minä :D)

Sitten hiukan eiliseen. Koulusta ei nyt oo mitään kertomisen arvoista muuta ku se et ne ketkä tupakoi joutui ulos keräämään tupakan tumppeja. Ei se tosin kova vaiva ollut, enkä juurikaan harjaa heilutellut. Oltiin sitte muutaman kaverin kans bussiaseman viereisellä hesellä ja Juuso yllätti mut. Se käveli suoraan sinne heseen sisälle, vaikka hänen piti tulla vasta illalla. Ja siis kellohan olin n. 11:30. Kävin myös tutustumassa mun työssoppimispaikkaan ja luulen et siit voi ehkä sittenki tulla kivaa :). Olen siis yhdessä esikoulussa 5vk harjoittelijana.

Aivan ja sain myös sen ystäväni kanssa sovittua, vaikka olin itse jo toivon menettänyt. :)) Im happy about that!

Oltiin myös eilen Juuson kanssa sen mun ystävän luona parilla kaljalla. (se tosiaan oli vain se kaksi tai kolme kaljaa!). Eilen oli kyl hauska ilta oikeesti! =) <3

Tästä päivästä en tiedä muuta kun et mun pitäisi mennä leffaan kattomaan Roosan kanssa yks leffa: Vettä elefanteille.
(tämä kuva on elokuva- oppaan sivustolta)

19.4.2011

Memories

Tänään päivä meni kivasti, tosin koulussa mulla oli tosi tukala olo flunssan takia.
Koulun jälkeen olin Roosan kans ja käytiin hiukan kaupungilla ja haettiin lopuks hese ruokaa, omnom ;). Roosa lähti tos hetki sitte kotiin.
Ja sen jälkeen mä rupesin miettimään kaikkii vanhoi kivoi aikoi, ku katoin valokuvii. Tuntuu et mun elämä ois menny rutkasti alamäkeen. Juusoa en halua vaihtaa mistään hinnasta se on kultakimpale mun elämässä <3. Mut kun miettii kaikkia muita sekoiluja ni ei riitä sormet ees laskuissa. Kaksi vuotta sitte tää alamäki alkoi: viina rupes maistumaan jostain syystä ja samoin tupakanpoltto tuplaantui ja lähestulkoon aski meni päivässä. Olin vähän huonojen miesten kanssa ja siitä jäänyt ehkä pienet arvet, mut ei se mitään :). Mut sit tuli tosi hyvää aikaa kun tapasin Juuson.Sit kävi tällänen pieni käsirysy niin sanotusti ja vielä sukulaisen kanssa, joka johti satunnaisiin paniikkikohtauksiin. Ei mennyt kauaa ku se puhkesin krooniseksi ja sain lääkkeet. Lääkkeet vei multa tunteet ja sen normaalin minäni ja tuntuu kuin olisin monsteri. Joku aika sitten ne väkevät maistuivat taas hiukan useammin, mutta nyt on päästy onneksi siihen että vain harvoin juon, mut sit ku juon kunnolla ni sit kans juon.Ja tossa tuli vielä ne sydämentykytyksetkin, mut ne on hallinnassa ja kuulemma loppuvat jonkun ajan päästä kokonaan. Luulen et Juuso kärsii mun oikuista eniten ja hyvänä kakkosena tulee varmasti Äiti.
Olen sitä mieltä et mun ois aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä oikeasti se muutos!
Lopettaa se tupakanpoltto tai ainakin vähentään HUOMATTAVASTI, voisin koittaa päästä tästä hetken aikaa sitten alkaneesta hiustenvärjäys kierteestä ulos. Koska ennen joulua en ollut ikinä värjännyt kunnolla hiuksiani ja nyt todella kaipaan vanhoja hiuksia. Aivan sama sitten kuinka rumalta tyvikasvu näyttää, kun olen jo kuitenkin värinpoiston suorittanut ja tahdon vanhat takaisin! Voisin myös ruveta kasvattamaan kuntoa ja sydänki tykkäis siitä ja pitäis jättää se viinan kanssa lutraaminen vain pariin kertaan vuodessa. Tahdon myös itselleni sitä tahdonvoimaa jolla parannun lopullisesti paniikkihäiriöstäni ja voisin vihdoin lopettaa niiden nappuloiden syömisen. Olen kyllä muuten aika tyytyväinen itseeni, mutta on tosiaan noita tapoja ja asioita joita tahdon muuttaa ja mielestäni ne ovat realistisiakin :)
Aion muuttua!
Nyt lopuksi laitan hiukan kuvia. =))

Minä

Zack

18.4.2011

Normipäivä

Pitkä päivä takana, mutta onneksi sentään suhteellisen hyvin mielin.
Heräsin reippaana tyttönä tänään jo kuudelta lenkittämään koiraa. Menin kouluun vasta hiukan ennen kymmentä, kun olin psykologilla käymässä. Tämä siis kuuluu ihan rutiineihin et kerran kuussa käyn juttelemassa miten paniikkikohtausten laita on, onko sydämen tykytyksiä ollut, millaiset välit Äidin kanssa jnejne. Oli kyllä ihan piristävää käydä juttelemassa ja saan vielä yleensä positiivista palautettaki ja kannustavaa avustusta :)
Koulupäivä meni suhteellisen nopeesti. Kun olin kävelees kotiin, ni Mummi tuli Zackin kans vastaan ku olivat lenkillä. Kotona sit se sai jonkun ihme kohtauksen ja juoksi ympäri kämppää pomppien nojatuolien ja kukkien välissä. Pelkäsin kyl et Äidin kukkaset tipahtaa pian alas tai et vaihtoehtoisesti joku posliiniesine hajoaa, mut mun onneks niin ei käynyt. Vihdoin sit ku Zack rauhottus ni mäki pystyin rauhottuun ja otin pienet torkut.
Illemmalla mentiin mun Mummin 63v synttäri kahville ja pääsin jopa saunomaankin :3.
Niin ja SAIN VIHDOIN KAMERAN takaisin =)). Im sooo happy. Otin heti hiukan kuvia ja aion myös laittaa tänne, mutta en enää tähän aikaan jaksa ruveta säätämään.
Ja saadaan Juuson kanssa neljä ruokailuryhmän tuoliakin, tosin ruokapöytä puuttuu sit vielä, mut kyl sellasen sit jostain saa edullisella hinnalla... Hope so.
Tänään on kyllä tuntunu tosi pahalta se kun siit mun ystävästä ei oo kuulunu mitää, tai no tosin se on ymmärrettävää, mut silti ei tunnu kivalta. En tiedä kuinka saisin asiat sumplittua niin et molemmat vois olla iloisia ja tyytyväisiä ja viel se et voitaisiin olla yht hyviä ystäviä kuin aina ennenkin. No aika sen näyttää miten saadaan asiat sovittua vai saadanko sovittua mitään.
Ehkä munkin ois aika ruveta nukkumaan, ni ehkä Zack sit kans rauhottuis ja rupeis tutimaan.
Öitä! <3

17.4.2011

Pientä avautumista

Tää päivä meni tosi kivasti, kunnes jouduin taas kohtaamaan karun totuuden että Juuso lähtee... Vaikka me sit taas nähdäänkin jo torstaina ni silti se tuntuu haikeelta.
Ja taisin menettää yhden tärkeän ystävänkin sanomalla miten asioiden on oltava, tai miten sen nyt selittäis. On vaa outoo ku ei puhelin soi tauotta. Noo kaipa tää tästä ajan kanssa. Oisin vaan toivonu et oisin saanu pitää ystävästäni kiinni...
Sentään mul on jotain "sosiaalista" elämää tänä iltana sillä Zack hauveli on mun kanssa kotona <3 :D Jos sitä vaikka antais Zackille iltaruuan ja sitte lenkille :))

Siinä kuva Mun ja Juuson Zack herrasta (tosin tässä zack on vasta 8-9 vk ja nyt 16vk)

Kotipäivä

Tänään ois aikeissa pitää normi kotipäivä Juuson kanssa. Mulla on edelleen jäätävä yskä ja flunssa, mut en anna sen haitata ku muutenki tää päivä suoritetaan loikoillessa.
Mun aamun pilleri varustuksiin kuului: panadol, monivitamiini, kalanmaksaöljykapseli, maitohappobakteeri. Jos noilla ei parannuta ni ei sitten millään :D.
Lainattiin jo eilen Juuson kanssa kaks leffaa, mut eilen ei sit katottu kumpaakaan ku olin niin kipee ettei siit tullu yhtään mitään. No nyt ruvetaan sitte varmaan pian kattoo niitä. Eka leffa on: Pulla uunissa ja toinen on tosi vanha mut hyvä: kauan eläköön Bernie.
Jos nyt rohkenisin kokeilla laittaa tähän pari kuvaa, tosin ne bongasin netistä ku kamera on edelleen äidillä huostassa -.-



16.4.2011

Back again

Täällä sitä ollaan taas, en oo kerinny kirjotteleen ku on ollu kaikkee muutaki häslinkiä.
Fiilis on muuten hyvä ja haluaisin niin paljon nyt tehdä kaikkea: mennä ulos, lenkittää koiraa, käydä katselemassa juusolle (ja kai itsellenikin) asuntoa. Koska meidän pitää luopua omastamme 31.5. mennessä. Mutta kaiken tämän hauskuuden multa estää yllätys yllätys kevät flunssa. Mutta kyllä tästä parannutaan, pakkohan se on! Viime viikonloppuna mulla tais mennä ihan överiksi nimittäin huurteisen illan jälkeen oksensin sitten verta. No siitä on toivuttu ja nyt juomiseen tuli pidempi tauko.
Mulla ois niin paljon kaikkea sanottavaa ja päässä tuhat asiaa josta haluaisin puhua, mutta huoh.
Olen tullut tulokseen että voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä uudistuksen. Hiukset meni jo viime viikolla uuteen tyyliin. Vielä se unelma asunto kiitos ja mahtavat huonekalut sinne! Kevät siivous tulisi tehdä ja koiraa aion kouluttaa. Ja tietty TAHDON viettää Juuson kanssa aikaa, koska sekin on nyt lähiaikoina ollut  vähäistä. No aion taas ruveta bloggailemaan niin usein kuin vain pystyn, jos nyt edes kukaan tätä lukee...
Hyvät viikonloput kaikille!